Mielisairaanhoidon historiaa

Kirjahyllystäni löytyy muuan mielenkiintoinen kirjan vuodelta 1924. Kirja kertoo mielisairaaloista ja mielisairaiden hoidon historiasta. Aika karmivaa luettavaa, vaikka itse sanonkin.

Kirja on sisältä kärsinyt, kaikki sivut eivät ole luettavia, mutta suurin osa teksteistä on onneksi säilynyt vahingoittumatta.

Euroopan muinaisaikoina mielisairaita vainoittiin kuin villipetoja, henkipattoina heitä ajettiin metsissä.
Mielisairaalahoitoa ei noina vanhoina aikoina ollut. Sen sijaan määrättiin levottomimmat suljettavan vankilaan ja rauhallisimmat sijoitettava perheisiin.

Lukemattomia mielisairaita poltettiin noitina roviolla, ja toiset taas suljettiin kaupungin muurien luoliin tai raatihuoneitten kellareihin. Ihmiset halusivat olla turvassa noilta onnettomilta ja vähät välittivät miltä uhripoloista tuntui.

Vankiloissa ahdisti heitä kylmä ja nälkä, kovien ihmisten pilkka ja oma sisäinen epätoivo. Kodeissa olevat hullut kahledittuina "hullunpuuhun", he eivät ilmeisestikään tarvinneet hoitoa.

Keskiajan loppupuolella alettiin käyttää erityisiä mielisairaitten säilytyspaikkoja, ns. hullunarkkuja, eli isoja ristikoilla varustettuja häkkejä. 

Kun luostarit uskonpuhdistuksen voitettua jäivät tyhjiksi, siirrettiin niihin rikollisia ja mielisairaita. Englannissa luovutettiin muuan vanha Bedlam niminen luostari "hulluarkuksi" vuonna 1547. Hulluarkuissa levottomimmat olivat raudoissa ja muut pantiin tottelemaan piiskaniskuilla tai sulkemalla heidät häkkeihin. Sellainen ajatus, että mielisairaat saattaisivat olla hoidon tarpeessa, ei pälkähtänäyt kenenkään päähän.

1500-luvulla toimi muuan saksalainen lääkäri. Hän halusi antaa neuvoja sekä riivattuna olemista että ruumiillista kärsimystä lieventämään. "Tobsucht"iin (valtava levottomuus) hän käytti etupäässä suonenioskua, kylmävesikäsittelyä ja leikkauksia, joiden haavat peitettiin vatolaastarilla. Riivatuille hän määräsi paastoja, rukouksia ja manauksia.

Bethlem Royal Hospital

Kuningatar Kristiinan aikaan oli voimassa muuan laki, jonka mukaan suku oli velvollinen säilyttämään mielisairaansa. Jos joku mielisairas pääsi irti ja sai aikaan vahinkoa, sakotettiin perhettä. Siitä syystä pidettiin sairaita kotona ovien ja lukkojen takana.

Kului vuosisatoja. Vasta 1700-luvulla mielipuolet saivat taas puoltajan, pappi Wagnitzin. Käydessään saksalaisissa vankiloissa oli hän tullut kokemaan niiden kauhistuttavia epäkohtia. Hän vaatikin eräässä teoksessaan vankien ja mielipuolien toisistaan erottamista. Myöskin mielisairaitten sulkeminen ilmattomiin ja valottomiin kellareihin vihoitti häntä. 

Hän kertoo nähneensä Magdeburgissa vuonna 1788 mielisairaalan, missä 48 miestä ja naista suljettuna samaan huoneeseen. Siinä he saivat nukkua ja syödä, sen löyhkäävillä ja ulosteen likaamilla oljilla. Hänen onnistui kiinittämään muuan suuren ihmisiystävän huomio näillä seikoilla, joka vaati ja teki ehdotuksia parannuksille. Yhdessä asiassa hän onnistui, vangit ja mielisairaat erotettiin.

Hoidot tuohon aikaan olivat mitä oudoimpia ja epäinhimillisimpiä. Potilaisiin istutettiin syyhyä, rokkoa, ruusua tai muita pahoja tauteja. Ihoon hierottiin ärsyttäviä voiteita, jotka aiheuttivat pahoja paiseita ja sietämättömiä tuskia. Sairas saatettiin sitoa paaluun, jossa hän kädet sivuilla ojennettuna sai seistä päiväkaupalla tai köytettiin pakkotuoliin istumaan kuukausiksi, jopa vuosiksi.
Englannissa oli keksitty hyrräkelkka: vivun päässä oleva penkki, jota pyöritettiin kunnes siinä istuva menetti tajuntansa. Kuolemakin kohtasi usein siihen joutuneen. Sairaita saatettiin myös juoksuttaa näännyksiin eräänlaisessa suuressa pyörässä, lienee kuin hamsteria ikään, kunnes hän lopen uupuuneena tuupertui maahan.
Väliaikoina olivat mielisairaat raskaissa kahleissa tai paksuilla hihnoilla sidottuna. Lopun hoidosta muodostivat lyönnit ja korvapuustit.

Eräässä ministeriöön jättämässään kirjeessä tekee Esquirel selkoa mielisairaalain sietämättömistä tiloista. Tuloksena on määräys räikeitten epäkohtien korjaamiseksi. Lääkäri velvoitettiin täst'edes käymään laitoksessa päivittäin, selleihin oli laitettava ikkunat ja lattia. 

Edistyksiä kuitenkin tapahtui. Keppirangaistuksia alettiin korvata työnteolla, ruumillista kuritusta vähennettiin, mielisairaat saivat parempia rakennuksia käyttöönsä, sairaat pääsivät ulkoilemaan jne.
1800-luvulla otettiin käytäntö voimaan, ettei ilman lääkärintodistusta voida ketään sulkea mielisairaalaan.

Mielisairaiden kohtalo on siis ollut hyvin kauhea. Ja ennen kaikkea kauheinta on se, että kuka tahansa on voinut joutua syytetyksi mielisairaudesta tai esimerkiksi noituudesta, ja joutuvan kärsimään siitä, vaikka selvät vastatodisteet olisivatkin olleet.

Nämä tapaukset ja otteet ovat muualta Euroopasta, mutta osattiin sitä Suomessakin. Kirjasta oli yksi luku varattu suomalaisille mielisairaaloille, eikä se ollut sen imartelevampaa luettavaa.